Blogiarkistot

Vuoden 2013 Timanttikisat onnistuneesti takana

Vuonna 2013 Timanttikisat kokivat uudistuksen, kun nuorten sarjat saivat kokonaan omat kisansa. Edelleen aikuisille järjestettiin laadukkaat kansalliset kisat, joissa kipaili jälleen hyvä määrä suomalaisia yleisurheilijoita. Myös Nuorten Timanttikisat keräsivät hyvin osallistujia, joten hyvin todennäköisesti myös ensi vuonna järjestetään erilliset kisat

Julkaistu kohteessa Yleinen

Suorien lähetysten tekniikan testaaminen

Suorat lähetykset välilehden alta löytyy kaksi kanavaa, joiden kautta 5.8. pyritään lähettämään kisojen suorituksia suorina lähetyksinä. Jo ennakkoon kanavat saattavat olla auki kisojen tekniikkaa testattaessa. Lounaisen alueen 19-vuotiaiden aluemestaruuskisoisa Huittisista saattaa tulla koelähetyksia 1.8. sekä lauantaina 3.8. Satakunnan piiriviesteistä Sastamalasta.

Julkaistu kohteessa Yleinen

Kisojen alustavat aikataulut

5.8. käytävien Timanttikisojen aikataulu on ollut jonkin aikaa nähtävissä kilpailukalenteri.fi osoitteessa: Aikataulu. Aikataulua tullaan todennäköisesti hieman viilaamaan ilmoittautumisen päätyttyä, mutta suuria muutoksia aikatauluun tuskin on tulossa. 17.8. järjestettävien Nuorten Timanttikisojen aikataulusta löytyy alustava versio graafisessa muodossa, jonka saat auki pdf-tiedostona

Julkaistu kohteessa Yleinen

Nuorten kisoissa mahdollisuus moniottelun suorittamiseen

Nuorten Timanttikisoissa 17.8. on sarjoissa 9, 11 ja 15 mahdollisuus suorittaa kyseisten sarjojen virallinen moniottelu. Moniottelijat osallistuvat normaaliin tapaan erillisiin lajeihin suorittaen kenttälajeissa halutessaan kaikki tarjolla olevat suoritukset. Juoksuissa käytetään myös moniottelijoille normaalia varaslähtösääntöä 15-vuotiaiden sarjoissa eli heti ensimmäisestä varaslähdöstä

Julkaistu kohteessa Yleinen

Sivut valmistuvat kevään aikana

Sastamalassa järjestettävien Timanttikisojen sivut ovat alkaneet avautumaan ja kokonaisuudessaan sivut aukeavat kevään 2013 aikana.

Julkaistu kohteessa Yleinen